Tärkein maailmassa

Aikaa taas vierähtänyt kirjoittamisen suhteen ja tänään nyt päätin ottaa aiheekseni oman hevoseni, Fideksen. Kuinka se tuli, millainen se oli, miten se minulle päätyi ja kuinka jatkuu tulevaisuus?
Kuka haluaa tietää, saa sen lukea nyt..

Fides siis saapui tallillemme maaliskuussa vuonna 2007. Ei ollut kulunut kuin muutama kuukausi siitä, kun olin menettänyt ensimmäisen hoitohevoseni. Kun kuulin, että Fideksen toinen silmä oli sokeutunut edellisessä paikassa, ihmettelin suuresti, että voiko sen kanssa tehdä kaikki ihan normaalisti? En ollut aikaisemmin käsitellyt puoltasokeaa hevosta.
Fides oli minun silmissäni silloin kaikkein hienoin estehevonen, mitä olin ikinä nähnyt! Se oli nuoruudessaan startannut FEI-luokkia ja takana ainakin 170cm korkuiset esteet (ei vielä tähänkäänpäivään mennessä ole kenelläkään muulla hevosella meidän tallilta ollut niin korkeita tuloksia.)
Maaliskuun lopussa kaverini sitten sanoi, että alkaisimmeko hoitamaan Fidestä, olin 100% varma siitä, että emme saisi, koska se oli Katan kilpahevonen ja muutenkin sillä on toinen silmä sokea, enkä muutenkaan halunnut..
Lähdin kuitenkin Tiinan mukaan, kun hän kysyisi, jos hän saisi siitä hoitohevosen, kysyessään, hän kuitenkin kysyi minuakin. Ja olin vähän puusta pudonneen näköinen, kun saimme alkaa hoitamaankin niin hienoa hevosta.

Mennään ajassa hitusen eteenpäin..
Sain alkaa menemään Fideksellä tunnilla ja meninkin sillä aina. Silloin minulla oli vaikea hallita sitä, kun se tuntui kuumenevan helposti. Ensimmäiset estereenit hevosen kanssa eivät menneet kovin hyvin, kun se lähti laukkomaan pitkin hallia ja minulla oli itku kurkussa, mutta kuitenkin, halusin mennä sillä uudestaan ja uudestaan..
Syksyn aikana Fidestä alettiin käyttämään enemmän tunneilla, olihan se myös taitava sileällä ja siitä tulikin todella monen suosikki. Ajanmyötä, herkkyys ja kaikki sittenvain katosivat..
Hoidin Fidestä kisoissa 2007-2008 vuodet, kunnes itse halusin myös hypätä sillä. Sijotuimme melkein aina. Vuoden 2009 alussa, minun olisi pitänyt alkaa jättämään Fides pois, koska oli monia muita pienempiä, joiden piti saada hyvä opetusmestari alleen, olin kuitenkin niin jääräpää, että en lopettanut. Pidin hevosesta todella paljon, mutta Fides oli jo niin suosittu, että se joutui juoksemaan päivittäin tunneilla.. Niin suuri sydäminen hevonen antoi aina kaikkensa, mutta loppupeleissä se kuitenkin masentui.. Ruokaa sille annettiin kahdenhevosen edestä, mutta se ei vain enää syönyt kunnolla. Sitten Fidekselle annettiin myös välillä pidempiä vapaita, mutta ei sekään oikein auttanut. Minun silmissäni ei enää näkynyt sitä niin komeaa hevosta, jonka muistin vuodelta 2007.
2009 kesällä silmäni avautuivat hevosen kohdalla kunnolla, en voinut ymmärtää, miten se pääsi niin huonoon kuntoon, miksi se ei suostunut syömään? Elämäniloa ei ollut silmissä. Se ei enää hörissyt nähdessään minua, en halunnut ottaa sitä tunnille, että se edes vähän säästyisi, mutta eihän sekään auttanut. Sitten alkoi vain armoton tinkaaminen kotona, nyt minun olisi aika saada oma hevonen!

Miten niin suosittu hevonen olikin yhtäkkiä tälläinen?
Siitähuolimatta, vaikka Fides oli laitumella se ei lihonut ollenkaan. Se juoksi kesän leireillä ja tunneilla, aina yhtä kiltisti ja luottohevosena. Syksyllä sitten vihdoin ja viimein sain suuni auki ja menin kysymään Fideksen hintaa, minun oli pakko saada se.
Ne päivät kuluivat hitaasti, kun vanhempien piti vielä miettiä asiaa. Muistan kuitenkin vieläkin erittäin hyvin oman syntymäpäiväni, kun täytin 16, he lupasivat ostaa sen minulle.

Tästä minulle herääkin kysymys, kuinka moni olisi halunnut tämännäköisen hevosen? Ja miksi ensimmäistä omaa hevosta pitää jankata ja miettiä? Tajusin itsekkin, että Fides olisi kaikkein paras vaihtoehto, osaava, luotettava..
Kun sain Fideksen omakseni, aloinkin keskittymään ratsastamiseen enemmän, olin omasta mielestäni ollut aina esteratsastaja ja nyt minulla oli tilaisuus päästä treenaamaan kunnolla, kun Fides taitaisi hyppäämisen taidon. Kaikki menikin hyvin vuoden 2010 aikana, mutta esteiden noustessa tajusin pelkääväni.. Hypyt eivät onnistuneet ja minulle sanottiin, että pidä taukoa ja keskity sileään. Hammastapurren aina mietin, että mitä järkeä on estehevosella vääntää sileää? Mutta tästä asiasta jälkeepäin osaan olla kiitollinen.

Fides alkoi ihanasti lihoamaan ja elämänilo palasi takaisin. Kovasti se alkoi hörisemäänkin.
Aloimme siis keskittymään kouluratsastukseen, alkuun olin niin hukassa, mutta siitähuolimatta menin lähes jokaisissa kouluvalmennuksissa ja kaikissa, mihin rahani vain riittivät. Suurinapu tuli kuitenkin omalta ja nykyiseltä valmentajaltani Katalta.
Lisää reeniä, lisää reeniä.. Ja aika mennä myös kisoissa. Vuonna 2011 alkoi myös työtuloksemme näkyä.

Kesällä 2011 tuli sitten puheeksi Pohjois-suomen mestaruudet. Alkuun se tuntui hyvältä ajatukselta, mutta en loppupeleissä ollut kuitnkaan varma. Minut kuitenkin otettiin mukaan joukkueeseen, joten sittenhän sitä vain mentiin. Tänäpäivänä en sitä vieläkään ymmärrä, että miten junior-mestaruus sattuikin sitten meille.

Olen niin onnellinen siitä, että sain kuin sainkin tämän hevosen itselleni. Pitkään töitä tehtiin ja tehdään edelleen. 2012 helmikuussa Fides täyttää 17 vuotta, mutta on silti erinomaisessa kunnossa. Tarkoitus olisi päästä jonainpäivänä starttaamaan Fideksen kanssa vaativia luokkia, mutta se vain vaatii töitä. Pieniä esteitä hypellään myös, että pysyy hevosen mieli virkeänä.
En osaa täysin varmasti sanoa, että mihin asti Fides minulla on. Tarkoitus olisi pitää se ihan loppuunasti ja antaa sen nauttia ansaitsemistaan eläkepäivistään, mutta ikinä ei voi tietää, jos se jostakin saisi erinomaisen kodin. Tämähetkinen tilanne kuitenkin vakuttaa siltä, että minulla se on ja pysyy, loppuun asti.

You are the only one for me
Year to year, in words and deed
In all this chaos the trace of clarity
You are the only one I see
My first and last, my all and everything
You are the One

Yllätyksiä voi tapahtua

Tulipa osallistuttua pohjois-suomen alue-koulumestaruuksiin.
Viimeviikonloppu (10.-11.9.-11) menikin sitten vain kilpailuiden merkeissä.

lauantai
Herätys 4 aamulla ja eikun viideksi tallille. Aamutalli tulikin nopeasti tehtyä, kun oli useampi tekemässä ja kisat alkoivatkin jo kello 9.
Fideksen olin harjannut jo valmiiksi ja katselin ensimmäisiä luokkia, siinä sitten istuskellessani aloinkin yhtäkkiä jännittämään omaa luokkaani. (joka oli vaihteeksi outoa, kun koulukisoja en ole aikoihin enää jännittänyt..) En edes tiennyt, että mitä pitäisi jännittää. Sillä ei olisi mitään merkitystä, tulisiko voittoa, vai ei. Koska olisi muutenkin päivänselvää, että alue-tasolla prosentit olisivat pienempiä, kuin seuratasolla. (enkä ole muutenkaan alue-koulukisoja mennyt kuin muutamat.)
Jännitys alkoi vähän hiipua, kun pääsin Fideksen kanssa verkkailemaan. Fides oli jo heti alussa hyvin kuulolla ja reippaana. Ei olisi enää kuin pari minuuttia ja pääsisin starttaamaan. Itse vähän hermoilin, mutta sitten päästiin aloittamaan (osallstuimme siis junior-mestaruuteen, eli K.N-Special ja Helppo B:3).
Loivat kiemuraurat menivät oikeastaan aika hyvin, mutta voltteihin ja viimeiseen laukkaan en ollut tyytyväinen ja vähän huonolla fiiliksellä sain suoritettua ohjelman loppuun. Tulokset kuitenkin yllättivät minut, saimme 65% ja voitimme luokan. Olin todella hämmästynyt, mutta ainakin Fides osasi olla voittoon tyytyväinen. Meidän joukkueemme voitti samana päivänä myös joukkuemestaruuden!

sunnuntai
Herätys oli samaan aikaan, mutta nousu oli vähän vaikeampaa, kun en ollut oikein nukkunut koko yönä. Minua jotenkin ressasi asia, että olimme voittaneet ja taisinpa sanoa ääneenkin, että en edes haluaisi voittaa. Kisat alkoivat klo 8 ja minun ja fideksen luokka olisi alkupäässä.
Verkka ei mennyt tälläkertaa ihan nappiin, hermoilin kokoajan, joten annoin hevosen vain kävellä suurimman osan ajasta, että saisin itseni rauhoitettua, enkä siirtäisi hermostuneisuuttani hevoseen. Asiaa ei helpottanut se, että ratsastaisin luokassa viimeisenä, kun joutui odottamaan niin kauan.
Vihdoin ja viimein pääsimme valmistautumaan ja siinä  sain Fideksen aika hyvin hereille. Juuri vähän ennenkuin pääsin radalle, vanhempani saapuivat yllättäen kentänlaidalle. Silloin jännityin taas. En tiedä miksi vedän pienistä asioista niin suuren numeron, mutta jännitys oli vain aika kova.
Suorituksen jälkeen en ollut oikein tyytyväinen, kun en saanut ainakaan itseäni rentoutumaan kunnolla. Fides kuitenkin meni todella hyvin, vaikka kuski olikin vähän hermona. Prosentit yllättivät minut taas: 66%.. Olin vain todella hämilläni, koska voitimme taas.
Ikinä en ole voittanut koulukisoissa ja ensimmäiset voitot sattuivat juuri mestaruuksiin. Asiahan oli päivänselvä, että voitimme mestaruuden.
Minulta kyllä kysyttiin moneen otteeseen, että miltä nyt tuntuu? En osannut oikein vastata, koska minusta se ei tuntunut varsinaisesti miltään. Oli tietysti mahtavaa saada niin hyvät prosentit ja tuntea, että on päässyt askeleen eteenpäin tässä lajissa.

Ainakin voin sanoa, että on taas yksi mahtava muisto tulevaisuuteen. Minulle on tärkeää, että saan hyviä kokemuksia hevoseni kanssa ja, että hevonen pystyy luottamaan ihmiseen ja ihminen hevoseen. Me kaksi olemme tehneet töitä paljon ja Fides kuuluu minun jokaiseen päivääni. Sillä ei ole väliä, epäonnistummeko vai voitammeko. Haluan vain pitää kiinni siitä, mikä on minulle elämässäni tärkeintä.
Voin rehellisesti sanoa, että Fides oli tämän voiton ansainnut.

Paikka, jonne kuuluu..

Kesä tosiaan menee todella nopeasti ohi. Kohta alkaa taas se tavallinen arki.. Koulu. Eihän minulla pitäisi olla valittamista sen asian suhteen, kun on enää yksi vuosi jäljellä. Mutta mitä teen sen vuoden jälkeen? En tiedä. Ajatus tulevaisuudesta on alkanut ahdistamaan päiväpäivältä enemmän, varsinkin kun koulu alkaa jo 2 viikon kuluttua.

Koko kesän olen viettänyt tallilla ja siellä kaikki on unohtunut.. Ei tarvitse miettiä, mitä tekee huomenna tai muutenkaan yhtään sen kummempaa. Mutta täytyykö alkaa etsimään työpaikkaa, täytyykö etsiä toinen opiskelupaikka? En tosiaan tiedä.. Miksen vain voisi olla siellä, missä ei paljoa tarvitse ajatella tulevaisuuttaan.. Siitä paikasta en vain halua päästää irti, mitä muuta tällähetkellä tarvitsen? En mitään..

Tämä kesä on muutenkin ollut erilainen mitä muut kesät ovat olleet. Pitkästäaikaa sellainen kesä, joka jää pysyvästi mieleeni. Oliko tämä kenties viimeinen kesäni, kun saan olla koko kesänajan rauhassa, ajattelematta sitä, minne menen töihin tai mitä teen, kun valmistun, jos edes valmistun?

"Katso tätä valokuvaa
Joka kerta kun katson niin se saa minut nauramaan

Tämä kuva on sieltä missä kasvoin."
Se on se paikka, jonne minä kuulun