Uskollinen ystävä

Pienempänä olen aikalailla jännittänyt/pelännyt koiria. Siksi muistuukin päivä mieleen, kun saavuin ensimmäistä kertaa tallin pihaan. Monta saksanpaimenkoiran pentua tepasteli emonsa ympärillä eräässä tyhjässä karsinassa. Silloin en tietenkään jännittänyt, kun koirat eivät voineet tulla lähelle, mutta voi miten suloisia karvakuonoja ne olivat!

Yksi niistä pennuista, nimeltään Bootsi jäi sitten tallikoiraksi. Alussa oli vähän totuttelemista siihen, kuinka pääsen koiran ohi, kun se kasvoikin niin kovaa vauhtia. Kesällä -06 muistan, kuinka olin menossa taukotupaan ja ihmettelin, kun jostain kuului vikinää. Menin polvilleni maahan ja Bootsi oli mennyt kissan perässä taukkiksen alle. Vikinästä päättelin, että se ei varmaan päässyt pois (varmana vain vikisi sitä, kun ei saanut kissaa kiinni..). Minähän sitten ryömin myös sinne alle ja kiskoin Bootsin pois sieltä. Siitä seuraavien päivien aikana, jokaikinen päivä tallille tullessani Bootsi tassutteli vastaan tervehtimään, eka kertana vain jähmetyin paikoilleni, kun näin sen tulevan kohti. Mutta siinäpä se jännitys koiraan alkoi katoamaan..

Kun aloin tekemään enemmän aamu- ja iltatalleja, Bootsi alkoi seuraamaan minua paikasta toiseen. Aamuisin se tuli perässä, kun vein hevosia ulos,  makasi aina viereisessä karsinassa, kun siivosin toista. Oikeastaan se on aina siellä, missä minäkin.

Vuoden 2009 loppupuolella ihmettelin tallille tullessani, kun Bootsi ei tullut vastaan, eikä sitä muutenkaan näkynyt yhtään missään.. Oikeastaan oli aika orpo-olo, kun kukaan ei tassutellut perässäni. Pakkasetkin olivat silloin aika kovia. Samana iltana lähdin sitten kävelemään lähimetsään huudellen koiraa, kun sinä iltana Bootsi ei tullut kotiin huoli vain paheni.. Jos sille on sattunut jotain ja ulkonakin on niin kylmä?

Seuraavanapäivänä heti koulusta tultuani menin tallille, jos koira olisi tullut takaisin, mutta ei ollut.. Päätin sitten taas lähteä etsimään. Ensin kävin Fideksen kanssa maastossa huutelemassa, jos se jostain kuitenkin tulisi.. Ei kuulunut, eikä näkynyt.. Iltapäivästä lähdettiin sitten Anniinan kanssa pyöräteille huutamaan (Fideksellä ja Pirulla). Kun vieläkään ei näkynyt merkkiäkään niin automaattisesti sitä ajatteli pahinta. Pettyneenä takaisin tallille, varpaat ja sormet pahasti jäätyneinä.. Sen voin sanoa, että niinä öinä en pystynyt nukkumaan.

Bootsi kuitenkin onneksi löytyi, tosin Simosta asti.. Ja se on varmaa, että koira ei niin pitkälle olisi tassutellut, mutta kaikkein tärkeintä oli, että Bootsi tuli takaisin kotiin !  http://yle.fi/alueet/teksti/perameri/2009/12/tallikoira_bootsin_kaappaus_yha_arvoitus_1323073.html?defaultArticleId=1323073&browserArticleId=1323073&pageNumber=5.
(siinä juttu luettavaksi, jos jotakin kiinnostaa)

Nykyäänkin Bootsi seuraa minua paikasta toiseen, jos esim. Olen ratsastamassa, Bootsi makaa kentänlaidalla odottelemassa, tai sitten maneesin ovella. Bootsi on uskollisesti, aina mukana.

Uskollinen ystäväni
 Bootsi